Pages

Tulevaisuudessa älyvaate kertoo, milloin tulit töihin

23.3.12

"Tulevaisuudessa on mahdollista, että työpaikkojen kulkukortit ja vanhusten turvarannekkeet korvataan vaatteisiin kiinnitettävällä tunnisteantennilla.

DI Tiiti Kellomäki suunnitteli väitöstyönsä osana pienen vaatteisiin kiinnitettävän tunnisteantennin, joka voisi helpottaa kulunvalvontaa esimerkiksi työmailla ja vanhainkodeissa.

Älyvaatteiden kehittelyn haasteena ovat kuitenkin niiden pesukestävyys ja antennin toimintavarmuus. Itse teknologia on halpaa.

Ihmiskeho tuo myös oman haasteensa antenneiden kehittelyyn. Kellomäen mukaan puettava antenni on suunniteltava hyvin, sillä ihmiskeho imee suurimman osan tehosta ja siten vaikuttaa paljon antennin toimintaan.

Vaikka älyvaatteita ei vielä kaupoista saakaan, Kellomäki uskoo itsekin joskus pukevansa sellaisen ylleen. Hänen väitöskirjansa "Effects of the human body on single-layer wearable antennas" tarkastetaan Tampereen teknillisessä yliopistossa tänään, perjantaina 23.3.2012.
" (Tekniikka ja Talous)



*kop kop*
- Sisään.
- Moi, onko tää HR-osasto?
- Kyllä tämä on.
- Mä tästä mun palkkanauhasta.
- Niin?
- No tein viime kuussa 40 tuntia töitä ja tässä palkkanauhassa on 15 euroa 22 senttiä.
- Joo, meidän palkkalaskentaohjelma laskee seurannan mukaan sun palkan.
- Täh? Seurannan?
- Joo, eli sä oot tossa tullut töihin, nyt sä oot istunut koneen ääreen ja käynnistänyt sen, sitten oot mennyt tupakalle...tossa menit vessaan...tulit istumaan koneen ääreen ja sitten nousitkin hakemaan kahvia, sitten kahvin jälkeen lähdit suoraan pitkälle lounaalle...ja sitten lähdit ajoissa. Päivältä korvaus 15 euroa 22 senttiä.
- Miten te ootte seur...mites muut päivät sitten?
- Et oo näköjään ollut ollenkaan paikalla.
- Olenpas!
- Etkä ole.
- No miten selität että työt ovat tulleet tehdyksi?
- Oliko sulla työpaita päällä?
- No oli.
- Ei tän mukaan.
- No sinä ekana päivänä siihen tuli kahvitahra ja sitten se meni pesuun. Seuraavana päivänä sitten laitoin taas paidan päälle.
- No siitähän se johtuu.
- Häh?
- Ei sitä meidän paitaan piilotettua vakoiluantennia saa pestä.
- Onko mun paidassa vakoiluantenni?
- Tietysti, että me voidaan seurata sua.
- No mistä minä olisin sen voinut tietää?
- No et mistään, ei kai me sitä sulle kerrottais.
- No saanko mä silti liksan?
- Joo, saat tän 15 euroa 22 senttiä. Miinus uuden antennin hinta eli nyt sä olisit meille velkaa 219 euroa ja 23 senttiä.

0 vastalausetta: