Pages

Uskomaton viritys kaatui - Paavi ei tule Jyväskylään

26.3.12

"Jyväskylässä järjestetään syyskussa Athenis Finlandiae -tapahtumaviikko. Tämän vuoden teemoina ovat Venäjä, antiikin sodat, tähtitiede ja siihen pohjautuvat horoskoopit. Tapahtuman järjestää Musiikin, kulttuurin ja taiteen edistämisyhdistys.

Tämän vuotiseen tapahtumaan odotettiin vieraaksi vielä viime syksynä jopa itse Paavia. Syyskuussa 2011 Keskisuomalalaisessa julkaistussa tapahtumakoordinaattori Taru-Maija Heilala-Rasimovin haastattelussa vihjattiin että vieraaksi voisi olla tulossa paavi Benedictus XVI.

Katolisen kirkon johtaja on vieraillut Suomessa vain kerran, vuonna 1989, joten vierailu Jyväskylässä olisi ollut megauutinen.

Athenis Finlandiae- tapahtumaviikon tapahtumajohtaja Rauno Hänninen kuitenkin myönsi maanantaina, että ihan näin megaluokan vierasta ei Jyväskylään saada.

– Se oli liian iso meidän mittakaavaan. Lähestyimme nykyistäkin paavia, ja hän oli suhtautunut myötämielisesti, ja laittanut meille viestiä ja postia, olemme käyneet kirjeenvaihtoa, mutta tämän projektin voimme tänä vuonna unohtaa, Hänninen kertoo.

Tämän vuotista vierailijaa tapahtumassa Hänninen ei vielä paljasta.

– Ohjelma varmistuu tällä viikolla, Hänninen kertoi.

Aivan yllättävää ei liene ole, ettei paavin vierailu Jyväskylään toteutunut. Jo syyskuussa Suomen katolisen kirkon tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti kommentoi jyväskyläläishanketta sanoilla ”kuulostaa erittäin tähtitieteelliseltä”.

Nykyisen paavin edeltäjä Johannes Paavali II vieraili Suomessa kesäkuussa 1989. Hän osallistui ekumeeniseen rukoustilaisuuteen Turun tuomiokirkossa yhdessä arkkipiispa John Vikströmin kanssa ja toimitti muun muassa messun Helsingin jäähallissa.
" (Keskisuomalainen)



To: Pope Benedict XVI (benedictxvi(at)vatican.va)
From: Athenis Finlandiae (af(at)athenisfinlandae.fi)
Subject: Hello Pope

Hello Your Grace! This is Finland speaking! You are cool! Would you like to visit Finland sometimes?

Best regards,
Athenis Finlandiae

***

To: Athenis Finlandiae (af(at)athenisfinlandae.fi)
From: Pope Benedict XVI (benedictxvi(at)vatican.va)
Subject: RE: Hello Pope

AUTO-REPLY:
Hello my subjects, may God smile upon you and may all your wishes come true.

Best regards,
Pope Benedict XVI

***

To: Pope Benedict XVI (benedictxvi(at)vatican.va)
From: Athenis Finlandiae (af(at)athenisfinlandae.fi)
Subject: VS: RE: Hello Pope

Hello Your Grace again! Our wish is that you would visit our festival, is that possible?

Best regards,
Athenis Finlandiae

***

To: Athenis Finlandiae (af(at)athenisfinlandae.fi)
From: Pope Benedict XVI (benedictxvi(at)vatican.va)
Subject: RE: VS: RE: Hello Pope

AUTO-REPLY:
Hello my subjects, may God smile upon you and may all your wishes come true.

Best regards,
Pope Benedict XVI

***

To: Pope Benedict XVI (benedictxvi(at)vatican.va)
From: Athenis Finlandiae (af(at)athenisfinlandae.fi)
Subject: VS: RE: VS: RE: Hello Pope

So you will come? The festival is in September. We wish you could confirm your attendance as soon as possible.

Best regards,
Athenis Finlandiae

***

To: Athenis Finlandiae (af(at)athenisfinlandae.fi)
From: Pope Benedict XVI (benedictxvi(at)vatican.va)
Subject: RE: VS: RE: VS: RE: Hello Pope

AUTO-REPLY:
Hello my subjects, may God smile upon you and may all your wishes come true.

Best regards,
Pope Benedict XVI

***

To: Pope Benedict XVI (benedictxvi(at)vatican.va)
From: Athenis Finlandiae (af(at)athenisfinlandae.fi)
Subject: VS: RE: VS: RE: VS: RE: Hello Pope

Great! So everything is now booked and in order. By the way, why do you always response to your email from your car?

Best regards,
Athenis Finlandiae

***

To: Athenis Finlandiae (af(at)athenisfinlandae.fi)
From: Pope Benedict XVI (benedictxvi(at)vatican.va)
Subject: RE: VS: RE: VS: RE: VS: RE: Hello Pope

Please don't write to me anymore. You're filling up my email. As for September I already have other plans. Christ bless you and other things, yadda yadda yadda.

Piss off,
Pope Benedict XVI

0 vastalausetta: