Pages

Kahvista löytyi yllättäviä terveysvaikutuksia – kuusi kuppia päivässä riittää

16.10.12

Suomalaiset ovat tunnetusti erittäin innokkaita kahvin juojia. Maassamme juodaankin enemmän kahvia kuin missään muualla maailmassa, eli noin 4 – 5 kupillista päivässä henkeä kohden. Tuore tutkimus on nyt paljastanut runsaaseen kahvinjuontiin littyviä yllättäviä terveysvaikutuksia.

Harvardin yliopistossa suoritetun tutkimuksen mukaan päivittäin 4 – 6 kahvikuppia nauttineiden naisten riski sairastua kohtusyöpään väheni huomattavasti. Miehillä taas laski eturauhassyövän saamisen riski, Daily Mail -lehti uutisoi. Tutkimukseen osallistui 117.000 vapaaehtoista.

Yllättävää on kuitenkin se, että samat tulokset havaittiin sekä normaalia kahvia että kofeiinitonta kahvia juoneilla tutkittavilla. Kyseiset terveysvaikutukset eivät siis ole yhdistettävissä kofeiinin nauttimiseen. Tutkijat saivat myös selville, että kahvinjuojilla on pienempi riksi sairastua kakkostyypin diabetekseen ja Parkinsonin tautiin. Heillä myös esiintyy harvemmin sappikiviä.

Tutkimuksessa kokelaiden kahvitottumuksia seurattiin yli 20 vuotta. Teen juomisella ei havaittu olevan samanlaisia terveysvaikutuksia. Yhden teorian mukaan kahvin terveysvaikutukset liittyvät sen mahdollisiin vaikutukseen kehon insuliinintuotannossa. Tutkijat kuitenkin varoittavat kahvin kuluttajia lisäämästä juomaansa sokeria ja kermaa, sillä niiden lisäkalorit saattavat kumota muut juoman terveysvaikutukset.

Stara


- No, löytyykö niistä tutkimustuloksista kahvinjuonnista mitään?
- No, tuota--
- Enkä halua sitten kuulla mitään negatiivista!
- Mutta--
- EI MITÄÄN NEGATIIVISTA! Me yritämme lisätä kahvinjuomista!
- No...tuota...
- Keksi nyt jotain!
- Okei. Päivittäin 4-6 kahvikuppia nauttineiden naisten riski sairastua kohtusyöpään väheni huomattavasti.
- Oho! Olipas hyvä uutinen! Lisää!
- No, miehillä laskee eturauhassyövän saamisen riski...
- Just tällaisia me halutaan kuulla! Lisää! Lisää!
- Öö, no tota...kahvin juojilla on pienempi riski sairastua kakkostyypin diabetekseen ja vaikkapa Parkinsonin tautiin.
- Loistavaa! Aivan loistavaa! Hyvä! Tällä me mennään! Voitaisko me saada joku sellainen kahvilla parantunut haastatteluun?
- No tota, ei.
- Ei? Miksei?
- No ne on kaikki kuolleet sydänkohtauksiin korkean verenpaineen takia.

3 vastalausetta:

Nollavaimo kirjoitti...

:D :D
Just tätä mä kaipasin! Kiitos.

Tuomas kirjoitti...

Olkaa hyvä! Kahvia?

Polga kirjoitti...

Kiitos, kaada lisää ;)