Pages

Näin kestät työtä, jota inhoat

7.5.12

"Hanskat tiskiin ja haistatukset pomolle. Kohti merenrantaa tukka avoautossa hulmuten. Näinhän se menee elokuvissa, mutta oikeassa elämässä töistä ei niin vain lähdetä. Miten kestää päivästä päivään työtä, jota inhoaa?

Jos työssä ei viihdy, ihmisiä yleensä opastetaan vaihtamaan työtä. Mutta eihän se niin yksinkertaista ole. Monella laina painaa päälle, puoliso on työttömänä tai muuta työtä ei vain saa.

Nykypäivänä pitää koko ajan mennä eteenpäin, vaihtamalla paranee. Mutta mitä jos onni löytyykin siitä, että vain tyytyy siihen mitä on.

Työtyytymättömyys voi sitäpaitsi myös olla oire laajemmasta pahasta olosta, joka ei parane työpaikkaa vaihtamalla.

Taloussanomat listasi tapoja hoitaa työpotutusta.

Työterveyslaitoksen (TTL) vanhempi tutkija Jari Hakanen puhuu oman työn tuunaamisen puolesta.

– Perinteisesti ajatellaan, että leipääntyminen ja uupumus johtuvat työoloista ja johtamisesta. Sitä ei ole paljoakaan katsottu, että miten me työntekijät voimme tehdä työtä innostavammaksi ja lisätä motivaatiota, edellyttäen tietysti että ihminen ei ole täysin uupunut.

Työn tuunaaminen on työn yksilöllistä muokkaamista. Likipitäen kaikissa töissä työntekijällä on jotain mahdollisuuksia säätää työn tekemisen tapaa ja esimerkiksi päättää miten itse haluaa kohdella toisia ihmisiä.

...
" (Taloussanomat)


- No niin, Atte. Meillä on tämä meidän kehityskeskustelu tässä näin.
- Joo.
- Mitenkäs sä oot täällä meillä viihtynyt?
- No jos nyt suoraan asian sanon, niin aivan perseestä.
- Voi ei...
- Hirveätä skeidaa. Mutta äläpäs vaivu murheen alhoon, oi esimieheni.
- Kuinkas noin?
- Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Jari Hakanen puhuu oman työn tuunaamisen puolesta ja nyt me tehdään kuule pomo siten, että me tuunataan mun työstäni parempi.
- Kerrohan.
- Pitäisin työstä varmaan enemmän, jos ei tarvitsisi olla näiden apinaihmisten kanssa tekemisissä.
- Sinähän olet asiakaspalvelutyössä.
- Joo, mutta vastedes asiakaspalvelutyöhöni ei kuulu asiakkaiden palveleminen. Saan olla valinnaisesti himassa just niin paljon kuin haluan.
- Mutta...
- Lisäksi mun työhöni kuuluu vastedes myös tuplasti kovempi liksa ja saan käydä firman luottokortilla strippiluolissa.
- Eihän sulla ole firman luottokorttia.
- Ei niin, vielä. Sä hoidat mulle sellaisen, siihen asti käytän sun korttia.
- Tuota...
- Ja firma kustantaa mulle myös joka vuosi viisi viikkoa lomaa johonkin valitsemaani kohteeseen. Kuluineen. Ensiksi haluan mennä Vegasiin. Ensi vuonna sitten Singaporeen. Sitten sanoisin, että työni on tuunattu kohdilleen.
- Ja minkähän helvetin takia mä suostuisin näihin ehtoihin enkä anna kenkää?
- Koska mulla on kuvia susta ja meidän TET-harjoittelijatytöstä takahuoneessa, senkin pervo.
- Otapa tämä mun luottokortti tästä niin hoidetaan ne muut sovitut jutut sitten pikapuoliin.

0 vastalausetta: