Pages

Olen alkanut syödä terveellisemmin, vakuuttaa 40 prosenttia suomalaisista

11.5.12

"Elintarviketrenditutkimus kertoo, että peräti 40 prosenttia suomalaisista parantanut ruokatottumuksiaan vuoden aikana. Oman ilmoituksensa mukaan 36 prosenttia miehistä ja 45 prosenttia naisista sanoi muuttaneensa syömistään terveellisempään suuntaan.

Eniten ruokavaliotaan rukanneita on 20 - 29-vuotiaiden ikäryhmässä, lähes puolet.

Muutoksen syynä on perinteisesti terveellisyys ja painon hallinta, mutta rinnalle ovat nousseet myös elintarviketrendit eli halu suosia luomua ja lähiruokaa.

Viikoittain luomua ostavista kuluttajista peräti 71 prosenttia arvioi lisäävänsä luomun käyttöä.

- Yksinkertaisuus, luonnollisuus ja paikallisuus vallitsevat elintarviketrendeissä, luonnehtii toimitusjohtaja Topi Jurvanen Consumer Compassista.

Elintarviketrendien kolme vahvaa ovat: luomu, lähiruoka ja lisäaineettomuus.

Selvityksen mukaan valmisruokien ja einesten kysyntä tulee laskemaan selkeästi. Vastaajista 38 prosenttia arvioi vähentävänsä niiden käyttöä. Puhtaiden perusraaka-aineiden suosion uudesta tulemisesta kertoo myös se, että einekset eivät kiinnosta kuluttajia edes luomuna.

- Esimerkiksi vihannesten ja juuresten kohdalla luonnonmukaisuus kiinnostaa enemmän kuin joka kolmatta kuluttajaa, mutta einesten kohdalla vain noin joka kymmenes pitää sitä merkittävänä ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä, Jurvanen huomauttaa.

Ruuan kotimaisuus ja luonnollisuus ovat tulevaisuudenkin valtteja. 37 prosenttia aikoo lisätä lähituotettua ja 35 prosenttia lisäaineetonta ruokaa, luomua 32 prosenttia. Kotimaiset kasvikset pitävät pintansa kestosuosikkina: Jopa 40 prosenttia arvioi lisäävänsä niiden käyttöä keittiössään.

Lihansyönti ei näytä olevan laskussa. Viikoittain punaista lihaa ostavista 31 prosenttia arvioi lisäävänsä punaisen lihan käyttöä ja käytännössä loput aikovat jatkaa lihan kulutusta entiseen malliin.

Consumer Compassin toteuttamasta Elintarviketrendit 2012 -tutkimuksessa oli mukana 1031 ihmistä.
" (AL)


*ringaling*
- Janhonen.
- Consumer Compassista heippa. Teemme Elintarviketrendit 2012 -tutkimusta, haluatteko osallistua?
- No ei mulla tällä hetkellä parempaakaan tekemistä ole, joten mikäpä ettei.
- Oletteko mielestänne parantaneet ruokailutottumuksianne viime vuoden aikana?
- No kyllä vaan! Olen syönyt paljon enemmän vihanneksia ja käynyt lenkillä.
- Niinkö?
- Kyllä vaan. Vaimo pakottaa ja tekee jotain salaatteja.
- Ette siis säännöllisesti kisko kaljaa ja syö makkaraa?
- En tunnusta mitään. Kuka kertoi? Riittää, että vaimo nalkuttaa! Eikö se nyt jo oo ihan selvää, että syön niitä salaatteja, ihan varmasti oon parantanut ruokavaliota, lisäkilot johtuu vaan siitä kun nyt on sellainen aineenvaihdunta vain. Sitä paitsi lihas painaa enemmän kuin läski.
- Niin tuota--
- Että kyllä olen parantanut ruokatottumuksiani, turha soitella tänne ja haukkua läskiksi, saatana!
*klik*

0 vastalausetta: