Pages

Occupy Helsingin on purettava leirinsä Makasiinien vieressä

2.5.12

"Helsingin ydinkeskustaan Töölönlahden makasiinien raunioiden viereen noussut Occupy Helsinki -leiri on purettava torstaiaamuun mennessä.
Helsingin rakennusvirasto on antanut Torikokous – Occupy Helsinki -liikkeelle viime perjantaina päivätyn tiedotteen, jonka mukaan mielenilmaus Kansalaistorilla on purettava nurmikon kunnostustyön vuoksi torstaina 3.5. kello 9 mennessä.

Alueidenkäyttöpäällikkö Jussi Puution ja osastopäällikkö Pekka Henttosen allekirjoittaman tiedotteen mukaan "Kaupunki ei enää salli yleisen alueen rajaamista pois yleisestä käytöstä ilman maanomistajan lupaa muilla rakenteilla kuin kokoontumislain 11 §:n mukaisilla kokousvälineillä. Kaupunki tulkitsee, että tulipaikka, teltat, vaunut tai katokset eivät ole lain tarkoittamia kokousvälineitä".

Torikokous – Occupy Helsinki -mielenosoitus toteaa vappupäivän iltana lähtetyssä tiedotteessa, että kaupungin tulkinta rikkoo hallitusmuodossa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä turvaavaa kokoontumislakia (11 §).

Torikokous – Occupy Helsinki -mielenosoitus järjestää torstaina kello 9 lehdistötilaisuuden "miksi eriarvoistavaa yhteiskuntakehitystä ja ympäristötuhoa vastaan suuntaamaamme mielenilmaus jatkuu myös kaupungin antaman määräajan jälkeen".
" (IS)


- Anteeksi hei.
- Mitä?
- Teidän pitäisi purkaa tämä teidän leiri.
- Täh?! Miksi?! Tässä selvästi juonitaan rahavallan puolesta tavallista ihmistä vastaan! Alistus! Paha!
- Eikun nyt on tullut kevät ja pitäis ajaa tää nurmikko. Teidän pitäis purkaa toi teidän leiri, että mä saan ajettua koko alan. Tulee muuten epätasaista.
- Senkin pakkovallan kätyri! Julmuri!
- Mä oon ihan vaan kesätyöläinen ja mun käskettiin ajaa tää nurmikko.
- No okei. Mutta eriarvoistavaa yhteiskuntakehitystä ja ympäristötuhoa vastaan suuntaamamme mielenilmaus jatkuu myös kaupungin antaman määräajan jälkeen!
- Ihan miten vaan. Älkää kuitenkaan laittako pystyyn leiriä tolle Finlandiatalon alueellekaan, me mennään leikkaamaan sieltä nurmikko seuraavaksi.

2 vastalausetta:

Anonyymi kirjoitti...

Tule keskustelemaan paikan päälle.

Tuomas kirjoitti...

Nurmikonhoidosta?